
Seniorille
Mielen hyvinvointi
Iän myötä useimmiten voimavarat, erilaiset taidot ja elämänkokemuksen kautta saatu viisaus vahvistuvat, vaikka sairaudet yleistyvät ja toimintakyky heikentyy. Tutkimusten mukaan myönteisten tunteiden määrä lisääntyy ikääntyessä. Luonnolliseen ikääntymiseen alakulo ja masennus eivät kuulu.
Ikääntyminen tuo mukanaan kuitenkin monia tarpeita sopeutua ei-toivottuihin muutoksiin. Ikääntyneen mielenterveyden riskitekijöinä pidetään ihmissuhteisiin liittyviä muutoksia, läheisten ihmisten menettämistä, itsenäisen selviytymisen ja itsemääräämisoikeuden menetystä ja fyysisiä sekä kognitiivisia heikentymiä.
Ikääntymisestä huolimatta ihmisen tulee tuntea olonsa hyväksi ja tasapainoiseksi ja kokevansa selviytyvänsä arjesta. Ikäihmisten hyvää elämänlaatua ja mielenterveyttä vahvistavat hyvät ihmissuhteet, myönteinen asenne, huumorintaju, mielekäs tekeminen, itsenäinen asuminen riittävän tuen turvin, terveelliset elämäntavat ja mahdollisuudet vaikuttaa omaa elämää koskeviin päätöksiin.
Aivoterveys
Aivot muokkautuvat koko eliniän, joten koskaan ei ole liian myöhäistä edistää omaa aivoterveyttään. Aivoterveyden kulmakiviä ovat riittävä uni, säännöllinen liikunta, monipuolinen ja terveellinen ravinto, päihteettömyys sekä kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa. Aivot pitävät aktiivisesta käytöstä ja toistuvasti monipuolisesti aktivoiva toiminta pitää toimintakykyä yllä.
Normaaliin ikääntymiseen liittyvät aivomuutokset eivät vaaranna kykyä selviytyä itsenäisesti päivittäisessä elämässä. Useimmiten eletty elämä lisää tietoja, taitoja ja kokemusta, mikä voi auttaa monimutkaisten kokonaisuuksien hahmottamisessa. Tyypillisesti iän myötä kuitenkin joidenkin tiedonkäsittelyn toimintojen tehokkuus laskee. Käytännössä se voi näkyä ajattelun, reagoinnin ja uuden opettelun hidastumisena. Suorituskykyyn vaikuttavat yleinen terveydentila sekä useat elämänaikaiset olosuhteet kuten, perimä, elinympäristö, työhistoria, ravinto, käytetyt lääkkeet ja elämäntavat.
Keho
Kehossa tapahtuu lukuisia muutoksia ikääntymisen myötä, kuten kehon koostumuksessa, aivoissa, luustossa ja hengitys- ja verenkiertoelimistössä. Näiden fyysisten muutosten eteneminen on yksilöllistä ja siihen voidaan osittain vaikuttaa omilla elintavoilla.
Ikääntymisen myötä sydämen seinämät paksuuntuvat, rakenne haurastuu ja joustavuus vähenee. Sydämen kyky rentoutua lepovaiheessa voi heikentyä, mikä lisää sydämen rasitusta ja vaikuttaa lisäksi sydämen omaan hapensaantiin. Myös sydämen maksimaalinen pumppauskyky heikkenee. Ikääntymiseen liittyvien muutosten seurauksena riski rytmihäiriöille kasvaa.
Ikääntymiseen liittyvien muutosten myötä keuhkojen kyky lisätä ilman kuljetusta keuhkoihin ja niistä ulos rasituksen aikana on heikentynyttä. Muutokset laskevat fyysistä suorituskykyä ja ne heikentävät osaltaan myös kestävyyskuntoa. Ikääntymiseen liittyviä muutoksia voidaan kuitenkin osittain estää tai hidastaa omilla elintavoilla, kuten terveellisellä ruokavaliolla, säännöllisellä liikunnalla ja tupakoimattomuudella.
